Meni kymmenen vuotta siinä, että päädyin media-alalle. Jo teini-iästä lähtien haaveena oli olla ammattivalokuvaaja, mutta elämä vei lukion kautta kokeilemaan yliopistoelämää, ja sieltä vihdoinkin media-alan opintoihin.
00:00 Moi!
00:05 Nuoruuden keikkavuodet
00:27 Suunnitelmat yläasteen jälkeen
01:36 Välivuosi ja hengähdystauko
02:13 Yliopisto ja toinen välivuosi
02:42 Media-alan perustutkinto Turussa
03:27 Harkkajakso Koodersilla
04:32 Oppisopimus
05:22 Matka on ollut mutkikas
Välillä aivot lähtee villinä sinkoilemaan ympäriinsä ja tekisi mieli tehdä seitsemää asiaa samaan aikaan. Välillä voi näistä asioista valita pari ja multitaskata, välillä voi taas pysähtyä hetkeksi pohtimaan, miten saisi ajatukset rauhoitettua. Toisaalta, joskus voi olla hauskaakin yrittää tehdä kaikkia asioita samaan aikaan!
Uutta harrastusta aloittaessa sitä omaa tekemistä kannattaa jollain tapaa taltioida. Melkein jokaiselle tulee niitä päiviä, jolloin tuntuu ettei kehitystä ole tullut ollenkaan, vaikka olisikin viettänyt aktiivisesti aikaa harrastuksen parissa. Näinä päivinä kun hyppää harrastustaipaleen alkuaikoihin, niin varmasti huomaa, että kyllähän sitä kehitystä on tullut.
Behind the scenes! Koodersin konnat lähti Taitokorttelille tyhyilemään ja tekemään rottinkikoreja. Millä mielillä konnat teki koreja, ja saatiinko niitä valmiiksi?