Tällä kertaa kuvailtiin menoa jo matkalla vattuiluun. Monesti niistä itselle arkisista asioista voi tulla muille hyviä ideoita tai ihmisiä voi tällainen yksinkertaisesti kiinnostaa. Kuvailtiin #MitäVattua ja videolla ilmenee hyvin mitä kaikkea siihen päivään kuuluu.
Alunperin vattuiluja kuvattiin kerran viikossa yksi jakso kerrallaan. Nykyään prosessia on lähdetty viemään resurssiystävällisempään suuntaan eli kuvataan useampi jakso yhtenä päivänä kerran kuussa.
Jotta kaikki asiat olisivat ihmisillä tuoreessa muistissa on nykyinen prosessimme tätä huomioiva:
Heräsikö touhuistamme kysymyksiä tai ehdotuksia miten jotain voitaisi viedä vielä tehokkaammaksi? Palautetta vaan tulemaan ottamalla yhteyttä tai vaikka somejen kautta!
Ansaintamalli voidaan käsittää suppeammin hinnoitteluperiaatteiksi, jotka täsmentävät mistä yrityksen tulot muodostuvat.
Vanhoja kliseitä ei enää tulisi käytää tekosyinä asioiden tekemättömyydelle. Suutarin lapsellakin voi olla kengät!
Kun me olimme nuoria piti internettiin mennä ylämäkeen molempiin suuntiin ja viruksia juostiin karkuun metsässä.